Auratum Kiinteistöt Oy:n rakennuttaman Taivallahden kasarmialueen ensimmäinen vaihe on valmistunut. Auratumin ja Veritas Eläkevakuutuksen tekemän esisopimuksen mukaisesti kiinteistöt siirtyvät nyt Veritaksen omistukseen.

Kasarmin alueella ovat toimintansa käynnistäneet mm. Keskon päivittäistavaraliike, Mikeva Oy:n palveluasumisen yksikkö, Töölön seurakunta, ravintola Kaarti sekä useat muut palvelualan yritykset. Myös aluetta palveleva pysäköintihalli on jo käytössä.

Kiinteistöllä sijaitsevat autohallirakennus ja itse kasarmi on nyt saneerattu kokonaisuudessaan. Alue on ainutlaatuinen kokonaisuus keskeisellä paikalla Töölössä ja työt on tehty Museoviraston valvonnassa.

-        Tämä on ollut meille rakennuttajana mielenkiintoinen ja monimuotoinen hanke. Taivallahden kasarmialueen kehitys- ja rakennustyössä on ollut mukana lukuisia tahoja, joiden kaikkien yhteistyön ansiosta autioitunut ja osittain jo ränsistynytkin alue on nyt herännyt eloon uudessa loistossaan. On hienoa nähdä, että myös asiakkaat ovat jo löytäneet sinne sijoittuneet uudet palvelut, toteaa Auratum Kiinteistöjen toimitusjohtaja Matti Äijälä.

- Yhteistyö osapuolten välillä on sujunut hyvin ja kohde on valmistunut suunnitelmien mukaisesti. Odotuksemme täyttyivät ja saneraustyöt onnistuivat hyvin. Kohde täydentää erinomaisesti meidän kiinteistösalkkuamme, toteaa kiinteistöjohtaja Peter Karlsson Veritas Eläkevakuutuksesta.

Alueella sijaitsevaan entiseen Kaartin soittokunnan rakennukseen valmistuu loppukeväällä 2017 moderneja loft-henkistä asuntoja. Osa asunnoista sijoittuu kahteen tasoon ja niissä on oma piha-alue. Auratum Asunnot Helsinki Oy:n rakennuttaman Töölön Pasuuna -nimisen asuntoyhtiön 23 asunnoista jo 17 on myyty. www.toolonpasuuna.fi

Laatu asuu yksityiskohdissa

auratum asunnot

Tutustu kaikkiin Auratum Asuntojen valmiisiin ja rakenteilla oleviin kohteisiin www.auratumasunnot.fi

Töölön Pasuuna - vanhan kasarmin lofttunnelmaa

Auratum Asunnot rakennuttaa Töölön entiselle kasarmialueelle 23 uniikkia asuntoa.

Lisätietoja:  www.toolonpasuuna.fi

julkisivu A 3583

Toimitiloja tarjolla

Tarvitsetko toimitilaa nyt tai tulevaisuudessa? Auratum Kiinteistöt hallinnoi laadukkaita, toimivia ja keskeisellä paikalla olevia toimitiloja.

Katso tästä vapaat toimitilat

Auratum tilat painike

Ota yhteyttä

Yhteydenotto koskee